Maanantaista 2011-04-11 alkaen.


Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaalijulisteet. Keski-Suomi. Jyväskylä. Vaajakoski. Kirjaston ja liikuntahallin ja urheilukentän kupeessa. Kuvat Pertti Manninen. Torstai 2011-04-07. Arvotussa järjestyksessä. Osalta mainokset puuttuivat, kuten myös eduskuntapuolue RKP:ltä.











Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaalijulisteet. Keski-Suomi. Jyväskylä. Vaajakoski. Kirjaston ja liikuntahallin ja urheilukentän kupeessa. Kuvat Pertti Manninen. Torstai 2011-04-07. Arvotussa järjestyksessä. Osalta mainokset puuttuivat, kuten myös eduskuntapuolue RKP:ltä.

Vaalit 2011 – Marginalisoidut

Demokratian kannalta mielipiteiden marginalisoiminen: unohtaminen, vähättely jne. on ongelma. Jos vielä syyllistytään aktiivisesti toimenpiteisiin, jotta mielipiteiden ja vaihtoehtoisten toimintamallien esilletulo halutaan estää, niin se on häpeällistä – demokratian kannalta.

Äänikynnys, jota vihreä oikeusministeri Tuija Brax on erityisen innokkaasti on ajanut isompien hallituskumppanien työrukkasena, ainakin, on tästä surullinen esimerkki. Kynnyksen voimaantuleminen vaatii uuden eduskunnan kahden kolmasosan hyväksymisen. Linkki.

Media kertoo hiukan silloin tällöin, mutta ei eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ääntä ja mielipidettä paljon julkisuudessa näy. Ylessä ”kerran neljässä vuodessa” niin kuin eräs keskustelija ilmaisi Ylen vaalitentissä. Ylen Pressiklubi ohjelman juontaja Ruben Stiller oli pyytänyt Helsingin Sanomien toimittajaa ja osaston esimiestä Saska Saarikoskea katsomaan tätä pienpuolueiden vaalitenttiä. Kommentoidessaan tätä tenttiä Saarikoski kertoi jaksaneensa seurata sitä puoli tuntia ja sitten nukahtaneensa. Hän piti porukkaa kylähulluina. Muistini mukaan Voima-lehden toimitussihteeri yritti hienotunteisin sanakääntein oikaista tätä Saarikosken röyhkeyttä ja piti nimenomaan tärkeänä ja arvokkaana erilaisia mielipiteitä ja niiden esittämistä. Hän esimerkiksi arvosti SKP:n Yrjö Hakasen analyyttistä otetta asioihin, olkoonpa niistä sitten mitä mieltä tahansa. Saarikoskikin yritti sitten peräytyä ja piti ainakin Itsenäisyyspuolueen Antti Pesosta täysjärkisenä. Ylen Areenassa ohjelma lienee vielä hiukan aikaa nähtävissä.

Vielä äänikynnyksestä: Nykyisistä (ja sinne betonoiduista) eduskuntapuolueista SDP, Vasemmistoliitto ja Kristillisdemokraatit vastustavat sitä ja myös vaaliliittojen kieltämistäkin joka uuteen vaalilakiin sisältyy, jos se lopulta laiksi vahvistetaan. Vihreät ja Perussuomalaiset siis tämän lain muutoksen hyväksyneet, vaikka eivät itse olisi eduskuntaan aikoinaan päässeet, jos kynnys olisi ollut voimassa!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Maanantai 2011-04-11 klo 10:42.





Isonna kuvat!

Linkit::
Pitkä pääkirjoitus. Vaalilaki.
http://www.nettisanomat.com/2010/03/11/etusivu.htm

Suomalainen vaalilaki – Troijan betonihevonen.
http://viikkosanomat.fi/2011/02/24/suomalainen-vaalilaki-troijan-betonihevonen/

APU torstaina 2011-04-07.
Ajastin. Pienten ponnistus.
Vaalit. Puheenjohtajat kertovtat, kuinka pienpuolueet haastavat valtapuolueet eduskuntavaaleissa.




Kommunistinen Työväenpuolue, Hannu Harju - Suomen kommunistinen puolue, Yrjö Hakanen - Suomen Työväenpuolue, Juhani Tanski - Suomen Senioripuolue, Heikki Silván - Köyhien asialla, Terttu Savola - Piraattipuolue, Pasi Palmulehto - Muutos 2011, Jiri Keronen - Itsenäisyyspuolue, Antti Pesonen - Vapauspuolue, Kalevi Helo.
APU torstaina 2011-04-07.

Maanantaista 2011-04-11 alkaen.

Vaalit 2011 – Marginalisoidut - Nettisanomat - Sanomanetti - 12.fi - huhtikuu 2011 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - SANOMAPARK  - Viikkosanomat - Härkää sarvista -
N:o 2 - Bannerisivu
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2011-04-11, nettiin 2011-04-11, linkkejä 2011-04-11,

 

 

2012-05-09: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianomaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm

 

 

Nettisanomat-sivuston osittain karsittuna rinnakkaisivustona alkuperäisaineistoa muuttamatta netttiin torstaina 2012-11-08.